Historia

sarijapiia

Ensimmäinen koirani oli Saksanpaimenkoira Piia (Extas Uralie) olin tuolloin vain kuusitoistavuotias ja ensimmäisessä työpaikassani Helsingin Eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa vuosilomasijaisena suureläinhoitajana, töissä ollessani kävin ahkeraan pieneläinklinikan puolella katsomassa löytökoiria, eräänä päivänä sinne oli ilmestynyt saksanpainenkoira ja kaksikin, narttu ja uros, uros rähjäsi kopissaan ja tämä narttu istui vaan ja katseli kauniilla silmillään, jotenkin tunsin läheisyyden tunteen tämän nartun kanssa, ja kävin kysymässä että jos tuolle nartulle ei löydy kotia niin minä haluan sen, mulle sanottiin heti että koira on hullu, ja sitäpaitsi sen omistaja tulee hakemaan sen kohta, että se on ollut täällä jo 10 kertaa ennenkin, että se aina karkaa tarhastaan, että omistaja tulee sen pian hakemaan.

Siihen jäi vähäksi aikaa koko haave, kunnes melkein päivän lopussa mulle tultiin kertomaan että haluanko nyt sen koiran, että omistaja oli tullut rekisteripapereiden kanssa ja sanonut että ei halua enään nähdä koko koiraa, pieneläinklinikan henkilökunta pyysi omistajalta heti luovutustodistuksen koirasta minulle, henkilökunta myös sanoi omistajalle että koiralla on ottaja että halusiko hän keskustella koiran tavoista minun kanssani, ei kuulemma halunnut, niin minulla oli upea koira josta maksoin 24mk. eli vuorokauden hoitomaksun pieneläinkilnikalle.

Minulla oli nyt koira jonka tavoista en tiennyt mitään, en edes rohjennut soittaa tälle koiran entiselle omistajalle, aloin vain ottamaan itse selvää minkälainen koira tämä Piia oli.
Piia oli vartiokoulutettu, josta muodostui ongelma, Piia ei iltasella ulkona ollessamme edes tahtonut tehdä tarpeitaan kun sen piti olla koko ajan tarkkaavaisena, koira oli siis omasta mielestään vieläkin töissä.
Mutta tämä tarkkaavaisuus oli nyt pienin ongelmistamme, Piia ei myöskaan antanut kenenkään juosta, vaan sen mielestä ”rosvo” pitää saada kiinni, joten en voinut pitää koiraa vapaana, Piia ei antanut minunkaan juosta vaan otti kädestä kiinni heti, käsivarteni olikin aina mustelmilla Piian puremien jäljiltä. ja jos meille tuli vieraita niin niidenkin piti istua hiljaa paikallaan, äkkinäisiä liikkeitä ei saanut tehdä, vierailla ei myöskaan ollut mitään asiaa kulkea kodissani itsekseen saatikka mennä ottamaan kaapista juomalasia ilman että itse olin koko ajan vieraiden mukana.
Piia otti myös heti minut omaksi omistajakseen, minun takana ei saanut olla ketään, Piia oli valmis puolustamaan heti jos joku olisi hyökännyt kimppuuni, tämä puolustusvietti oli vain hieman liioiteltua, minun taakseni ei saanut tulla edes tutut ihmiset, minun oli pidettävä huoli että ei kukaan kavereistanikaan vain päässyt salaa minun selkäni taakse.
Piia myös inhoi kaikkia pieneläimiä, marsuja kaneja kissoja yms. meillä olikin tuohon aikaan kaneja ja marsuja, ja ne Piia olisi halunnut tappaa heti, opetin Piialle että marsu on kiva, kanikin on kiva, ja Piiakin on kiva, silittelin kaikkia vuorotellen ja puhuin koiralle, ja fiksu koira kun oli, niin se hyväksyi kanit ja marsut omiksi ystävikseen, opetin Piialle myös sen että ihmiset saa juosta ilman että tarvitsee hyökätä, aloitin siitä että minä juoksin, ja kun koira ei purrut niin se palkittiin hirmu kehuilla ja leikillä, aluksi jouduin laittamaan koiralle hihnan kuonon ympärille että se ei päässyt puremaan, ja sitten juostiin, Piia tietenkin yritti purra koko ajan siinä juostessamme, mutta en välittänyt koiran yrityksistä, ja kun oltiin juostu tarpeeksi niin kehuin koiraa, vaikka se yritti purra, mutta ei päässyt puremaan, loppujen lopuksi voittiin juosta ilman kuonohihnaa, ja näin koira alkoi hyväksymään kaikki juoksijat.
Piia oli myös hyvin koulutettu tottelevaisuuteen, sille ei tarvinnut mitään toistaa kahta kertaa, yhdellä käskyllä ”seuraa” se olisi seurannut vaikka maailman ääriin, myös kaikki muukin oppi mitä Piia oli saanut olivat veden pitäviä, olosuhteista riippumatta.
Kerran kävi niin että koira jäi vahingossa paikallaollon useiksi tunneiksi, 
Piia oli siis hoidossa enollani, kerroin hänelle että Piia on sitten liiankin hyvin koulutettu, että muista vapauttaa koira tehtävästä, jos sitä kasketkin.
Arvo-Enon ollessa peltotöissä Piia mukanaan, tapahtui niin että Piia leikki pitkin peltoa, ja turvallisuus syistä Arvo komensi koiran paikalle pellon reunaan, kun peltotyöt oli tehty niin työmiehet lähtivät kotiin, siinä iltasella sitten Arvo alkoi ihmettelemään että missäs se Piia on, ja sitten hän muisti minun sanani, ja lähti nopeasti juosujalkaa pellolle ja siellähän Piia makoili edelleen paikallaan.

Piia myös pelasti nahkani kerran helsingin pihlajiston metsässä kulkiessamme, tuohon aikaan munulla jo oli toinenkin saksanpaimenkoira Peezi, Peezi oli 4kk. ikäinen ja pidin sitä metsätiellä vapaana, kunnes meitä vastaan tuli mies, mies potkaisi pentua ja huusi minulle että pistä koirasi kiinni, huusin takaisin niin paljon kuin ääntä lähti että pistä itse koirasi kiinni ja lakkaa potkimasta toisten koiria, niinpä tämä mies suuttui ja otti koiransa kettingin ja tuli minua kohti kettinki kädessään, siinä kun hän päättäväisin askelin tuli minua kohti, niin hän pyöräytteli pari metristä koiran talutinkettinkiä kätensä ympärille saadakseen siitä pitävävämmän otteen, minä se seisoin vain jäykkänä kuin suolapatsas, enkä osannut edes paeta, mutta jostain pusikosta ilmestyi sitten Piia, ja kun Piialta mikään ei jäänyt huomaamatta, niin se siirtyi minun eteeni ja näytti koko purukalustonsa miehelle,äänekkäästi äristen, mies pysähtyi ja perui aikeensa tulla minun kimppuuni, ja lähti oman vapaana olevan koiransa kanssa pois.
Piia sai hirmu kehut ja taputukset, miten olisikaan käynyt ilman Piiaa.

Piiasta tuli ihana koira, tosin sen uudelleen koulutukseen kului vuosia,
Piiasta tuli siis lammas suden vaatteissa.
Käytiin me pieneläinklinikan henkilökuntaakin tervehtimässä, rokotusten merkeissä,
En pitänyt heidän kommentistaan kun he sanoivat että vieläkö sinulla on toi ”hullu” koira.

Edelleen tänäpäivänäkin olen sitä mieltä että Piia oli minun paras koira, mutta niinhän se on monella muullakin se ensimmäinen.

Tänne maaseudun rauhaan muutettiin maaliskuussa 1990, Piia vain ei saanut kauaa nauttia maaseudun elämästä, kun se kuoli vatsalaukun kiertymään 5.5.1990 hieman vajaa 11 vuotiaana.

Tätä Piian tarinaa kirjoittaessani, kyynel tulee silmään vieläkin, vaikka Piian kuolemasta on jo kulunut melkein 14 vuotta.

(Kirjoitettu aamun tunteina 1.3.2004)

Entäs sitten Peezi, no se onkin sitten tarina erikseen.

pelz2Sound’s Pelz